| vastaus Jagen haasteeseen http://jagenrenessanssi.blogspot.com/2007/07/holtinkoskin-meemi.html |
[07 Aug 2007|12:03am] |
Vastaus tuohon..
1. Opin vasta nyt, mikä on meemi.
2. Tykkään hirmuisesti istua välillä yksin baarissa juoden kahvia tai olutta. (Kuten nyt.) On välillä ihan parasta, kun kukaan ei tunne, ja halua puhua. Ei oo pakko jos ei haluu.
3. Ennen kouluikääni asuin metsässä, Partaharjussa, lähellä Pieksämäkeä. Etsimme ilveksen jälkiä metsiköstä, ja siskoni opetti minulle kuinka huijataan että olisi löytänyt neliapilan. (ottaa kaksi kolmiapilaa ja repi toisesta poi kaksi lehteä, jonka jälkeen kietoo varret yhteen)
4. En ole vieläkään kehdannut kertoa vanhemmilleni, miten tyhmällä tavalla sain tikit leukaani noin 11-vuotiaana. Yritin eräänä talvena juosta napakelkkaa karkuun ja liukastuin, ja yllättäen napakelkka sai minut kiinni.
5. Koen eläväni.
6. Pelkään joskus että huomaan laulavani julkisella paikalla ääneen, sillä minulla on ns. Bumtsibum-pää. Tällä tarkoitan, että päässäni soi lähes aina joku kappale. Yleensä se vaihtuu nopeasti, sillä uusi tulee helposti kun kuulen jonkin sanan, joka esiintyy jossain toisessa kappaleessa.
7. Haluaisin asua (porvarillisesti) omakotitalossa. Tai ainakin sellaisessa asunnossa, jossa minulla olisi mahdollisuus kasvattaa basilikaa ja muita kivoja juttuja. Edes lasitetulla parvekkeella. Ja minulla olisi iso keittiö, mielellään leivinuuni, jossa voisin tehdä kalakukkoa ja ruisleipää.
|
|
| Sota! |
[29 Sep 2006|12:14pm] |
Hyvä on!
Pasifistiset ajatukseni ovat nyt olleet koetuksella riittävän pitkään. Minua on yritetty haastaa sodankäyntiin pitkäjänteisesti ja väsymättä jo monta vuotta.
Sotaa kanssani haluaa käydä sekä valtion että kaupungin laitokset. Useiden kymmenien virhepäätösten, huijausten ja kiemuroiden jälkeen pommi jysäytettiin taas niskaani. Tällä kertaa menetin 300euroa. Aiemmista iskuista esimerkkinä meinasin kerran jäädä asunnottomaksi Helsingin asunnottomien soskun takia.
Olen tehnyt kymmeniä kirjallisia valituksia, joista suurin osa on mennyt läpi –tosin vasta muutaman kuukauden valitusten jälkeen, samalla velkaantuen aina lisää, ja joka lähes poikkeuksetta on aiheuttanut uusia selvityksiä seuraavaa tukea haettaessa, olenhan saanut takautuvia summia yhtäkkiä tililleni, miksi siis tarvitsisin seuraavassa kuussa mitään? Yhdestä taisteluvoitostani olen erityisen ylpeä: kirjallinen anteeksipyyntö Kelalta (rajallinen painos, kuuluu luokkaan keräilyharvinaisuus).
Jo vuosia sitten opin vaatimaan hakemuksia ja liitteitä jättäessäni aina kuitin antamistani papereista. Kela kun arkistoi liian usein hakemukset paikkaan nimeltä kadotus, joka tietenkin on aina asiakkaan vika. Nyt harkitsen sanelukoneen ja videokameran hommaamista, jotta jokainen minulle annettu vastaus olisi todistettavissa. Neuvottelen mielellään halukkaiden sponsorien kanssa.
Otan haasteen vastaan. Enkä tätä sotaa käy yhtään pienemmin asein kuin millä minua on yritetty nöyryyttää. Osaan minäkin tukiviidakkoveistä käyttää. Perustulo. NYT! Siihen asti teen kaikkeni että jokainen tuttuni tietää jokaisesta pennistä mikä heille tukina kuuluu, ja taistelevat niistä viimeiseen asti!
”Kun sorto lisääntyy pettää monen rohkeus, mutta hänen rohkeutensa kasvaa. Hän järjestäytyy taisteluun saadakseen palkkansa, iltateensä ja vallan valtiossa..”
”..minne hänet ajetaan, sinne siirtyy kapinointi ja mistä hänet karkoitetaan sinne jää yhä levottomuus..” (Vallankumouksen ylistys, Agit Prop)
|
|
| Nyt! |
[28 Sep 2006|10:19pm] |
Mitä me tehdään?
Pysäytetään flunssa!
Koska? –Nyt!
Koska? –Nyt!
Koska? Koska? Nyt! Nyt! Nyt!
Valkosipulileipiä, minttu-yrttikaakaota ja kuuma inkivääri-koivunlehtijalkakylpy. Ihana syksy. Onnellinen olo.
|
|
| historian lehti |
[26 Sep 2006|02:19am] |
Historian lehti on kääntynyt. Sen sanoin jo aiemmin, aloittavani kirjoittamisen näillä sanoilla. Pieniä historian kirjoituksia, kenen kynästä ne sitten onkaan kirjoitettu.
Palaan lauantaihin, 9.9.2006. Päivä oli meidän. Meidän Euroopan sanoja. Meidän Eurooppa ei ole vain herrojen Eurooppa. Meidän Eurooppa on kaikkien meidän Eurooppa. Meidän Eurooppa ei ole median Eurooppa. –Paitsi tänään. Päivän hieno mielenosoitus, illan Smash Asem, julkilausutut mellakanyritykset, vaan kenen aloitteesta? Kun vihdoin media kääntyi oikealle puolelle. Kun vihdoin journalisteja jäi saartorenkaan sisälle. Nähdään iltapäivien hömppälehdissä lööppejä jotka kertovat toisenkin näkökulman asioihin, asemiin jääneiden journalistien näkemyksiä satojen poliisien ylityöstä. –Ylityöskentelystä, josta voidaan vain toivoa, ettei kovin suurta osaa heistä ole palkattu vain tätä mellakkaa varten. Poliisien mellakkaa. Kuinka moni heistä on pätkätyössä huonolla palkalla? Prekaarina meidän prekaarien joukossa?
Sunnuntaiaamuyö, 10.9.2006. Eräällä Messukeskuksen läheisyydessä sijaitsevalla parvekkeella maalataan banderollia. ”Paavo ja toverit ulos, poliisien palkat ylös.”
Sunnuntaiaamu, 10.9.2006. Kello lähenee aamukuutta. Taksi Pasilasta lähtee kohti Kisahallin putkaa. Iloiset hipit (mukana myös ne seurueestamme, jotka eivät hipeiksi itseään suurin surminkaan voi kutsua,) matkaavat vielä sormiväreiltä tuoksuvan bandiksen kanssa hilpein tunnelmin kertomaan mielipiteensä järjettömiin kiinniottoihin. Ystävälliset sinipukuiset henkilöt tupakalla ollessaan toivottivat meidät tervetulleiksi, ja kertoivat olevansa kovin otettuja sanomastamme. Mukanamme termospullollinen kahvia, hieman maitoa ja sokeria halukkaille, sekä muutama kollektiivikäyttöön tarkoitettu muki. Laulua, leikkiä lämpimiksemme, viltti ja paljon toverillista intoa hehkuen toivomme vapauden koittavan saartoon jääneille. Ilta-Sanomien toimittajat pitivät meille seuraa.
Kello lähenee yhdeksää. Jaamme kahvia rakennuksesta poistuville halukkaille. He eivät olleet osallisina saartoon, mutta kovin onnellisen oloisia jo ehkä hieman haalenneesta aamukahvista.
Helikopteri lentää ylitsemme. Vilkutamme, ja kopteri päätyy pyörimään hetkeksi yläpuolellemme. Sitten jo aiemminkin läsnä olleet poliisiautot lisääntyvät yhtäkkiä. Autoja tulee kaksi eteemme, parin muun jäädessä hieman taaemmas. Useampi kuin viisi, vähemmän kuin kymmenen poliisisetää tulee pyytämään meitä poistumaan jalkakäytävältä. (Olimme kai niin vaarallisen näköisiä siinä leikkiessämme.) Ystävällismielisesti kerroimme, että meille oli jo kollegansa antaneet luvan siinä olla, vaan uusi käsky kävi. ”Putkasta poistuvien yksityisyys on uhattuna, jos jäämme siihen.” Poistumme. –Ilta-Sanomien toimittajat eivät toki sitä yksityisyyttä uhanneet, vaan saivat jäädä paikalle.
Aamu sarastaa jo korkealla, ja ampiaiset pörräävät. Kylmä alkaa hiukan helpottaa. Onneksi on turvallinen olo, kun noin viidenkymmenen metrin päässä kahteen suuntaan poliisiautot vartioivat turvallisuuttamme.
Väsymys painaa, toive toverien pääsystä alkaa tuntua kaukaiselta. Yksi poliisiautoista lähenee, huomasivat kai meidät suht harmittomiksi, ja tulivat sopimaan että saamme olla siinä, noin sadanviidenkymmenen metrin päässä ovesta. Mutta jos lähenisimme kohti Kisahallia, meidätkin kiinniotettaisiin, sakkojen kera. Hymyilemme, lupaamme olla kiltisti ja toivotamme mukavaa ja rauhallista aamua.
Kahdentoista jälkeen. Noin tunti sitten Ilta-Sanomien toimittajat ajoivat luoksemme kertomaan, että odotettu poispääsyn aika on vasta illalla. Ääri-kuorolla on keikka muutaman tunnin päästä. Päätän jättää sen väliin. Kotiin nukkumaan. Väsy. Poliisivartiot jatkavat uurastustaan Messukeskuksen edessä. Kyllästyttää. Ja parvekkeen matossa lukee sinisellä poliisi.
|
|
| navigation |
| [ |
viewing |
| |
most recent entries |
] |
|
|
|
|
![[info]](http://l-stat.livejournal.com/img/userinfo.gif){kind=small}
tammiaura's journal